maanantai 22. kesäkuuta 2009

The first day at work

No juupa juu, ensimmäinen päivä tuli, oli ja meni. Eilen ei voinut vähempää kiinnostaa, aamullakin vielä hieman ketutti. Mutta päivän edetessä kaikki sujui kivasti. Ei se ollutkaan niin kamalaa. Countdown-kalenterin unohdin kaikessa touhussani tehdä, mutta ehtii sen :))

Perjantai-päivystyksiä ei ole \o/ eli se tietää j-o-k-a perjantai kotiinpääsyä klo 14 jo!!!!
JIPIIJIPIIJIPIII!!!!!!! Kaikki oli työpaikalla ennallaan, kahvipaikkoja myöten. Löysin jääkaapista jopa vanhan ketsuppini, jonka olin ostanut edellisen työsuhteeni aikana. En kuitenkaan uskaltanut sitä enää syödä, olihan se maannut jääkaapissa yli puoli vuotta edellisestä käytöstä. Ostin siis uuden. Ja kuorrutin sillä jauheliha-pasta-tomaatti-mozzarella-laatikkoni. Nam. Uus mikro ois poikaa töihin kyllä, vanha ei oikein jaksa lämmittää isoa satsia kerralla.

Jos jotain negatiivista hakee, niinkuin tapanani on, niin minulle ei oltu katsottu valmiiksi työpistettä. Eikä tulla katsomaan. Saan hyyrytä muiden koneilla koko kesän. Näppärääpä juu. Ja toinen asia, mistä epäilen tämän semi-negatiivisuuteni johtuvan on se, että pesti on vain 2kk. Tarkalleen laskien ei oikeastaan sitäkään. Tiedetään tiedetään, onhan ne pestit ennenkin jatkuneet jne. mutta silti. Nyt on kuitenkin sellaiset ajat organisaatiossa, että joko siellä vakinaistetaan tai sitten laitetaan ulos. Meikäläiselle ei tasan löydy vakkarivirkaa, joten ulos suitsaitsukkelaan.

Ääh, miksiköhän sitä aina vaan valittaa ja valittaa ja valittaa. Ken tietää.
Pessimistin perusaatokset. Ei tule sitte pettymyksiä. Joskus täytyy pettyä silti.
Myöhemmin, myöhemmin.

Pyrin nyt nauttimaan näistä ajoista sen mitä voi ja katellaan sitten jatkoa! :))
onhan sentään kesä! Ainakin melkein, koska maauimalassa oli tositosiTOSI kylmää. Hyrr.
Mutta kesän ekat mansikat tänään, jeejee!!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails