keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Then end of year 2008

On vuoden viimeinen päivä. Hurjaa. Juurihan vastaanotettiin kulunut vuosi 2008 ja nyt se on jo ohi. Niinkuin jo totesin aiemmin, on ollu tapahtumarikas vuosi, niin hyvässä kuin pahassakin, tai ilossa ja surussa, miten sen haluaa kukin ilmaista. Mutta mennen tullen tapahtumat kasvattavat ihmistä ja valmistavat tulevaisuuteen. Niistä on syytä olla onnellinen.

Olen iloinen ja tyytyväinen elämääni, se on hienoa se. Rakastan miestäni, rakastan äitiäni ja kaikkia muita läheisiä siihen päälle vielä. Vaikkei minulla juuri olekaan töitä, en masennu ja mökötä, vaan otan ilon irti siitä vapaa-ajasta minkä työttömyys suo ja nautin kaikesta mitä voin aikani kuluksi tehdä. Rahalla ei onnea voi ostaa, mutta kovasti se vauhdittaa onnellisuuteen pääsemistä. Mutta loppujen lopuksi, kunhan saa perusruokaa pöytään ja vaatteita päälleen, niin mitä sitä ihminen lähimmäisen rakkauden lisäksi tarvitsee? Siinä on kaikki. Luksus on toki aina luksusta, mutta jostain on joskus tingittävä. Ja silti voi elää hienoa elämää! :)

Se on toi isännän kantava voima saanut meikäläisen näin hyvälle päälle. Vaikkei asiat ole monestikaan olleet perseellään, niin silti sitä on ollut sellainen perusnegatiivinen. En ole päässyt eroon pessimistiydestäni enkä varmaan pääsekään, mutta elämän arvot on kyllä muuttuneet, positiivisempaan suuntaan. Se on jännä, että miten toisesta huokuu sellainen hyvä fiilis joka itseenkin väkisin tarttuu. Toki, olen myös sitä mieltä, että läheisen vakava sairastuminen ja siitä selviäminen muuttaa myös niitä, jotka seuraavat tapahtumaa läheltä. Niinkuin totesin jo aiemmin, sitä osaa arvostaa sekä omaa että läheistensä elämää ihan uudella tavalla. Ja olen vaan niin tuhannen onnellinen, että mulla on terve äiti!!! Mun äiti on paras äiti maailmassa. Aina.
Anoppi tulee hyvänä kakkosena :)

Huh. Summa summarum. Elämä on jumalattoman kivaa!

Ensi vuodelta toivon hartaasti yhtä hyvää fiilistä kuin tänä vuonna. Mahdollisesti kivaa työtä, ja jos saa esittää vielä tarkennuksen työhön, niin menisin mieluusti takaisin PAKK:lle sihteerin hommiin :)
Kovasti myös mietityttää, että josko olisi aika oman perheen. Sitä ei toki voi kyllä tietää tältä istumalta. Moinen lahja on tullakseen jos se tulee <3
Ja tässä on koko elämä aikaa vielä :))


* * *
Niin paljon mahtui taas vuoteen tähän,jota on jäljellä enää ihan vähän.
Sä enkelin siivin uuteen vuoteen kulje ja keskiyöllä toivoen silmäsi hetkeksi sulje.
Anna kauniiden toiveiden sua uudelle vuodelle kantaa
ja seikkailumielellä katso mitä se sulle antaa.
* * *

tiistai 23. joulukuuta 2008

Seasons greetings!


* * *

Metsän hiljaisuus, puut lumesta taipuu.
Sininen hetki vie pois kesän kaipuun.
Jostain leijailee nenään tuoksu piparin ja kinkun,
maahan murennan kurrelle ja pikkulinnuille limpun.
Lumihiutale hiljalleen leijailee maahan,
rauhallista joulua toivottaa saanhan.

* * *

Kaunista joulua <3

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulukuun ajatuksia.

Näyttää kovasti siltä, että musta joulu tulee, TAAS! Ja sitten joku kehtaa väittää, ettei ilmastonmuutos näy normaalin ihmisen elämässä. Pyhpah.! Henkilökohtaisesti en tarvitse metriä lunta ja kahdenkymmenen asteen pakkasia. Viitisen senttiä lunta ja vaikka se viitisen astetta pakkasta, that's fine ja kaikki viihtyis. Mutta mutta, yhdeksän päivää aattoon, mitä vaan voi vielä tapahtua.

Meikäläisestä ei siivousalan ammattilaista tulisi koskaan, sen olen taas tiedostanut. Vihaan siivoamista. Imurointi; joudut siirtelemään kaikkia huonekaluja eestaas, millään et pääse joka paikkaan helposti, johdot menee imuriin ja sitte täytyy vielä kiroillakin ja tulee HIKI! Pölyjen pyyhkiminen; pikkutarkkaa puuhaa, erilaisille pinnoille erilainen liina (as if! :D). Pölyjen pyyhkimisen jälkeen tosin näkee kyllä työnsä jäljen heti. Varsinkin jos pölyä on paljon. Tosin, näkee sen imuroinninkin jälkeen. Lattioiden luuttuaminen on helppoa, sitä voisinkin tehdä, jos joku muu kärrää esteet pois. Mattojen tamppaaminen; ensin kierität ne rullalle, tuskalla raahaat ulos ja saat ne telineeseen. Eikös puolivälissä ala tuulemaan niin, että kaikki hakkaamasi pöly ja paska lentää sinne puolelle, jonka olet ensimmäiseksi rökittänyt. Nooh, eipä se siihen lopu. Joudut vielä rullailemaan siellä vesisateessa niitä ja kantamaan sisälle. TOSIN, mattojen tamppaus on hyvä aggressioiden purkamiseen tarkoitettu tapahtuma. Pointsit siitä. Mitäs vielä voi siivota. Hmm, no petivaatteiden tuuletus on oma lukunsa. Ei niitä paljon kannata ulos viedä tuulettumaan jos sataa kusikuumaa vettä. Vessan pesussa tulee hiki. Mikä ahdistus mulla onkaan hikeen, ken tietää.

Mutta on se toki sitten mukavaa, kun on saanut kaiken valmiiksi ja voi vaan rysähtää sohvalle katsomaan ja haistelemaan sitä puhtautta. Tekeminen ei miellytä, lopputulos kylläkin. Viisaat ovat valinneet maksullisen siivoojan :D Tosin, miksi maksaa jos itsekin voi tehdä. Olishan se toisaalta ihan kiva, toisaalta en taas tahdo vieraiden ihmisten hipelöivän mun tavaroita. No, asioilla on puolensa aina.

Tästä aasin sillan kautta siihen, että olen oppinut käännyttämään perusnegatiivisuuteni aika ajoittain. Yleensä sitä on hakenut vaan ne paskimmat puolet asioista ja tyytynyt siihen mitä saa
--> pessimisti varautuu pahimpaan, joten kaikki pienikin hyvä on plussaa sitten ja siitä voi iloita. Ehkä se on kaikki elämäntilanteiden muutos mikä on muutoksen saanut aikaan myös itsessä. Tarpeeks ison paskan kun kohtaa, niin osaa arvostaa hyviä puolia ja etsiä surkeimmistakin tilanteista jotain hyvää.

Ajatellen vaikka läheisen sairastumista vakavasti. Sen ottaa ensin raskaasti ja kaikki on päin hanuria. Sitten sitä tajuaa, että hei, jos ei nyt aleta nauttia tästä, niin nämäkin hetket voi olla kohta ohi! Ja jossakin tilanteessa niitä ei koskaan välttämättä saa takaisin. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Pessimistin lausunto asiaan; tarpeeks monta kertaa kun saa paskaa niskaan, niin ei sitä kyllä hevillä jaksa uskoa parempaan huomiseen. Mutta ei lannistuta, jätetään tuo pessimisti joululomalle nyt kuitenkin.

Pätkätyöläisen arki on kyllä välillä vähän ikävää, varsinkin jos organisaatiossa on tapana tyyliin viimeisenä päivänä tulla toteamaan, että niin kai sä tuut sitten ens viikolla jatkamaan tätä juttua? Ei, en oliskaan halunnut suunnitella elämääni yhtään eteenpäin aikaisempaa. No, parempi silti tuokin kuin ei mitään. Vaihtoehtona vois toki olla, ettei kukaan sanois taikka tarjois mitään jatkoa. Nykyisessä organisaatiossa on hallituksen kokous huomenna, siellä noita työsuhteita mietitään. Mun puolesta vois vaikka vakinaistaa samoin tein, mitä sitä miettimään. Enää vuosi nykyisellä nimellä ja sitten ollaankin jo ihan eri yhtiön palveluksessa ja palkka tulee eri varoista. Ja aina voi lomauttaa, ei pitäis olla ongelmaa. No, jäämme odottamaan tilannetta.

Vuosi 2008 on ollut kyllä tapahtumarikasta aikaa, täytyy myöntää. Vuodessa ei kuitenkaan ole kuin 12 kuukautta ja jos siihen aikaan änkeää sen läheisen sairastumisen, opinnäytteen ja valmistumisen, avoliiton, ensimmäisen "oikean" työn, pari ihanaa söpöä syntynyttä tyttölasta ja lisäksi muuta pientä tai suurta systeemiä, niin melkoista on ollut vauhti. Tuohonkin tottuu yllättävän hyvin. Mitä se lainkaan on ensi vuonna, jos tai kun ei tapahdukaan samalla syklillä? Eipä kannata moista miettiä, ihminen on kuitenkin varsin sopeutuvainen ihan kaikkeen, niin hyvään kuin huonoonkin.

Otetaan vastaan se, mitä elämä antaa, sellaisena kuin antaa :))

[ 5 työaamua enää, sitten joululoma ja sitten.. eipä tiedä?!? :)) ]

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails