On taas sunnuntai. Viikon viimeinen päivä.
Tosin, tuntuu siltä, että kaikki päivät on suhteellisen samanlaisia.
Viikonloppuja ei erota arjesta muuta kuin se, että isäntä on kotona eli on seuraa vuorokauden ympäri. Ja se on tottakai mukava asia, ehdottomasti. Mutta muuten...
---, jotakuinkin noin.
Osittain ahdistaa, osittain ei. Vajaa 1,5kk lomaa alkais jo riittää.
Pelkään, että pian tulee eteen se päivä kun mieli kallistuukin siihen, ettei enää edes kiinnosta mennä töihin. Se päivä, että mielummin jää kotiin kun menee töihin. Pelkään sitä päivää, että joku soittaa onnitellakseen työpaikasta ja minä keksin valkoisen valheen ja jätän ottamatta vastaan sen työpaikan, ihan vaan siksi ettei huvita.
En tahdo olla sellainen, mutta itseni tuntien ajaudun siihen kuitenkin jossain kohtaa. Meikäläisellä on niin huono itsekuri ihan kaikessa, että en edes yllättyisi moisesta tilanteesta. Tai no, yllättyisin kyllä, mutta antaisin varmaankin vaan mennä.
Uskoisin, että kesäksi on töitä tarjolla vanhasta paikkaa, luotan siihen. Sen jälkeen toivoisin opiskelupaikkaa, hartaasti. Koulunkäynti sopisi ensi syksystä alkaen vallan hyvin. Yli vuoden tauko koulumaailmasta riittää myös hyvin jo. Maisterin paperit houkuttaa, koulunkäynti houkuttaa, opiskelijaelämä houkuttaa, kaikki se touhu. Tosin, vakituinen työ kelpais myös.
Jos syksyllä tulee eteen molemmat, niin sitten onkin vaikea paikka paikka valita. Turha miettiä silti vielä.
Ajatuksia on kahdenlaisia, huonoja ja hyviä. Onneksi on molempia, on jotain vaihtelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti