Näyttää kovasti siltä, että musta joulu tulee, TAAS! Ja sitten joku kehtaa väittää, ettei ilmastonmuutos näy normaalin ihmisen elämässä. Pyhpah.! Henkilökohtaisesti en tarvitse metriä lunta ja kahdenkymmenen asteen pakkasia. Viitisen senttiä lunta ja vaikka se viitisen astetta pakkasta, that's fine ja kaikki viihtyis. Mutta mutta, yhdeksän päivää aattoon, mitä vaan voi vielä tapahtua.
Meikäläisestä ei siivousalan ammattilaista tulisi koskaan, sen olen taas tiedostanut. Vihaan siivoamista. Imurointi; joudut siirtelemään kaikkia huonekaluja eestaas, millään et pääse joka paikkaan helposti, johdot menee imuriin ja sitte täytyy vielä kiroillakin ja tulee HIKI! Pölyjen pyyhkiminen; pikkutarkkaa puuhaa, erilaisille pinnoille erilainen liina (as if! :D). Pölyjen pyyhkimisen jälkeen tosin näkee kyllä työnsä jäljen heti. Varsinkin jos pölyä on paljon. Tosin, näkee sen imuroinninkin jälkeen. Lattioiden luuttuaminen on helppoa, sitä voisinkin tehdä, jos joku muu kärrää esteet pois. Mattojen tamppaaminen; ensin kierität ne rullalle, tuskalla raahaat ulos ja saat ne telineeseen. Eikös puolivälissä ala tuulemaan niin, että kaikki hakkaamasi pöly ja paska lentää sinne puolelle, jonka olet ensimmäiseksi rökittänyt. Nooh, eipä se siihen lopu. Joudut vielä rullailemaan siellä vesisateessa niitä ja kantamaan sisälle. TOSIN, mattojen tamppaus on hyvä aggressioiden purkamiseen tarkoitettu tapahtuma. Pointsit siitä. Mitäs vielä voi siivota. Hmm, no petivaatteiden tuuletus on oma lukunsa. Ei niitä paljon kannata ulos viedä tuulettumaan jos sataa kusikuumaa vettä. Vessan pesussa tulee hiki. Mikä ahdistus mulla onkaan hikeen, ken tietää.
Mutta on se toki sitten mukavaa, kun on saanut kaiken valmiiksi ja voi vaan rysähtää sohvalle katsomaan ja haistelemaan sitä puhtautta. Tekeminen ei miellytä, lopputulos kylläkin. Viisaat ovat valinneet maksullisen siivoojan :D Tosin, miksi maksaa jos itsekin voi tehdä. Olishan se toisaalta ihan kiva, toisaalta en taas tahdo vieraiden ihmisten hipelöivän mun tavaroita. No, asioilla on puolensa aina.
Tästä aasin sillan kautta siihen, että olen oppinut käännyttämään perusnegatiivisuuteni aika ajoittain. Yleensä sitä on hakenut vaan ne paskimmat puolet asioista ja tyytynyt siihen mitä saa
--> pessimisti varautuu pahimpaan, joten kaikki pienikin hyvä on plussaa sitten ja siitä voi iloita. Ehkä se on kaikki elämäntilanteiden muutos mikä on muutoksen saanut aikaan myös itsessä. Tarpeeks ison paskan kun kohtaa, niin osaa arvostaa hyviä puolia ja etsiä surkeimmistakin tilanteista jotain hyvää.
Ajatellen vaikka läheisen sairastumista vakavasti. Sen ottaa ensin raskaasti ja kaikki on päin hanuria. Sitten sitä tajuaa, että hei, jos ei nyt aleta nauttia tästä, niin nämäkin hetket voi olla kohta ohi! Ja jossakin tilanteessa niitä ei koskaan välttämättä saa takaisin. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Pessimistin lausunto asiaan; tarpeeks monta kertaa kun saa paskaa niskaan, niin ei sitä kyllä hevillä jaksa uskoa parempaan huomiseen. Mutta ei lannistuta, jätetään tuo pessimisti joululomalle nyt kuitenkin.
Pätkätyöläisen arki on kyllä välillä vähän ikävää, varsinkin jos organisaatiossa on tapana tyyliin viimeisenä päivänä tulla toteamaan, että niin kai sä tuut sitten ens viikolla jatkamaan tätä juttua? Ei, en oliskaan halunnut suunnitella elämääni yhtään eteenpäin aikaisempaa. No, parempi silti tuokin kuin ei mitään. Vaihtoehtona vois toki olla, ettei kukaan sanois taikka tarjois mitään jatkoa. Nykyisessä organisaatiossa on hallituksen kokous huomenna, siellä noita työsuhteita mietitään. Mun puolesta vois vaikka vakinaistaa samoin tein, mitä sitä miettimään. Enää vuosi nykyisellä nimellä ja sitten ollaankin jo ihan eri yhtiön palveluksessa ja palkka tulee eri varoista. Ja aina voi lomauttaa, ei pitäis olla ongelmaa. No, jäämme odottamaan tilannetta.
Vuosi 2008 on ollut kyllä tapahtumarikasta aikaa, täytyy myöntää. Vuodessa ei kuitenkaan ole kuin 12 kuukautta ja jos siihen aikaan änkeää sen läheisen sairastumisen, opinnäytteen ja valmistumisen, avoliiton, ensimmäisen "oikean" työn, pari ihanaa söpöä syntynyttä tyttölasta ja lisäksi muuta pientä tai suurta systeemiä, niin melkoista on ollut vauhti. Tuohonkin tottuu yllättävän hyvin. Mitä se lainkaan on ensi vuonna, jos tai kun ei tapahdukaan samalla syklillä? Eipä kannata moista miettiä, ihminen on kuitenkin varsin sopeutuvainen ihan kaikkeen, niin hyvään kuin huonoonkin.
Otetaan vastaan se, mitä elämä antaa, sellaisena kuin antaa :))
[ 5 työaamua enää, sitten joululoma ja sitten.. eipä tiedä?!? :)) ]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti